Perinteiset budolajit kehittävät fyysistä ja psyykkistä kuntoa

Budo eli japanilaisittain “Budō” pitää sisällään monenlaisia itsepuolustus- ja taisteluharjoituksia, joiden juuret ovat japanilaisissa taistelulajeissa. Suuri yleisö yhdistää japanilaiset taistelulajit samurai-perinteeseen, mutta kyseessä eivät kuitenkaan ole vain muinaisten sotilaiden käyttämät taistelutaktiikat, vaan lajia pystyy harrastamaan lähes kuka tahansa ikää katsomatta.

Perinteiset budolajit ovat kehittäneet sekä fyysisiä ja kehollisia taitoja kuin myös henkistä ja sosiaalista kestävyyttä. Harjoittelun tavoitteena ei siten ole pelkästään ulkopuolisen vastustajan voittaminen kilpailun kautta, vaan kyse on myös omasta sisäisestä henkisestä kamppailusta.

Perinteisten budolajien joukossa on monia länsimaissakin tunnettuja alaryhmiä. Judo, karate ja aikido ovat vain muutamia esimerkkejä lajin monipuolisuudesta. Lisäksi lajiryhmään kuuluvat muun muassa miekan hallintaan keskittyvät iaido (iaidō) ja kendo (kendō), jousiammuntaan liittyvä kyudo (kyūdō), zen-buddhismin pohjalta kamppailulajiksi kehittynyt shōrinji kenpō (shōrinji kenpō) sekä japanilaisia peitsiaseita hyödyntävä atarashii naginata.

Tässä artikkelissa saat tietoa muutamaan hieman tuntemattomampaan perinteiseen budolajiin liittyen. Kaikkia budolajeja kuitenkin yhdistää sama fyysiseen ja mielenhallintaan liittyvä filosofia.

Budolajien historia ja filosofiset arvot

Budolajit kehittyivät Japanissa ns. Meiji-kaudella, eli noin 45 vuotta kestäneellä ajanjaksolla vuosina 1868-1912. Meiji-kauteen liittyy japanilaisessa yhteiskunnassa tapahtuneet uudistukset, joista merkittävin oli feodaalijärjestelmän lakkauttaminen ja maan modernisoituminen. Budo ei ole siis Japanin tuhansia vuosia vanhaan historiaan verrattuna kovinkaan vanha laji.

Taistelulajeihin Meiji-kausi vaikutti siten, että Japanissa haluttiin luopua vanhoista ja vaarallisiksi koetuista ns. bujutsu-taidoista, mutta silti haluttiin kehittää uusia kansallismieltä ja kansaa yleisestikin jalostavia taistelulajeja. Eli taistelulajeja ei enää nähty ainoastaan soturiluokalle kuuluviksi.

Budo perustuu osittain samoille filosofisille arvoille kuin sitä edeltänyt bujutsu. Näitä ovat kurinalainen harjoittelu sekä moraali ja hyveet. Realistiset taistelukentällä tarvittavat taidot taas jätettiin arvoista pois. Kurinalaisuuden ja moraalin painottamisen lisäksi klassinen budo korostaa myös liikkeiden ja muotojen kauneutta. Esimerkiksi yhden kuuluisimman budolajien opettajan, Nakamura Taisaburon, mukaan budossa on kyse kehon ja mielen taitojen harjoittelusta, mikä onnistuneena on myös kaunista katseltavaa. Aiemmat taisteluareenoille suunnitellut bujutsu-harjoitukset eivät tätä tehokkaimmillaan olleet.

Miekankäyttöön pohjautuvat Iaido ja Kendo

Iaido (iaidō) on budolaji, jossa harjoitukset tehdään pitkällä japanilaisella taistelumiekalla. Harjoittelut keskittyvät miekan vetoon ja yleensä miekan käyttötaitoihin yllättäviä tilanteita varten. Iaido-harjoitteita voi tehdä joko yksin kuvitteellista vastustajaa kohti tai parin kanssa. Iaido pohjautuu moniin vanhoihin japanilaisiin taistelulajeihin, joissa yksi tärkeimmistä elementeistä on saada miekka mahdollisimman nopeasti hyökkäysasentoon. Harjoittelu pohjautuu perinteisiin, teknisesti valmiiksi mietittyihin muotoihin, ns. kata-harjoitteisiin, joiden tavoitteena on kehittää miekan ja vartalon hallintaa sekä ajoitusta ja strategiaa.

Kendo (kendō) on iadoon verrattuna vahvemmin kamppailulaji, mikä näkyy esimerkiksi kasvosuojusten käytössä. Sen tavoitteena on kehittää muiden budolajien tavoin harjoittelijan kehoa, mieltä sekä näiden välistä yhteistyötä. Kendossa harjoitellaan miekan lyömistä neljälle alueelle, jotka ovat päähän lyönti (men), ranteeseen lyönti (kote), kylkeen lyönti (do) sekä kurkkuun pisto (tsuki). Suluissa olevat nimet kuvaavat samalla harjoituksissa käytettävien suojien nimiä. Kendon juuret ulottuvat pitkälle Japanin historiaan – aina 1400-luvulle, jolloin käynnistyi sotaisa Sengogu-kausi. Tämän jälkeen miekkailutaidot ovat levinneet myös harrastajien pariin. Palaamme kendon pariin myöhemmin.

Shōrinji kenpō – yhdistelmä mietiskelyä ja voimankäyttöä

Shōrinji kenpō ei ole kaikkein vanhimpia perinteisiä budolajeja, mutta siitäkin huolimatta se on yksi kiinnostavimmista. Lajin kehitti vuonna 1947 japanilainen Dōshin Sōn tavoitteenaan yhdistää zen-buddhalaisuus taistelulajien harjoittamiseen. Zen-buddhalaisuus tunnetaan länsimaissa paremmin yksinkertaisesti nimellä Zen, ja siinä on kyse puhtaimmillaan erilaisten keskittymis- ja läsnäoloharjoitusten kautta tehtävästä meditaatiosta. Henkisen kestävyyden lisäksi Dōshin Sōn halusi siis tuoda lajiin myös itsepuolustustaitoja sekä fyysisen terveyden edistämistä. Lajista löytyy jopa 600 erilaista tekniikkaa, joilla puolustaudutaan muun muassa lamauttamisen ja akupunktiopisteiden avulla.

Jatkuvaa harjoittelua

Kaikkien budolajien taustalla on samojen filosofisten arvojen lisäksi ajatus koko elämän jatkuvasta harjoittelusta. On sanottu, että harjoittelun alkamisen jälkeen ainoastaan kuoleman tulisi päättää harjoittelu. Eli kyseessä on pitkä oppimisprosessi, jossa ihminen muotoutuu sekä henkisesti että fyysisesti yhä uudelleen lähestyäkseen täydellisyyttä – sitä kuitenkaan koskaan täysin saavuttamatta. Koko elämän pituinen harjoittelu tarkoittaa sitä, että budo sopii periaatteessa minkä ikäiselle ja -kuntoiselle tahansa. Kuitenkin harjoittelun aloittaminen on kaikkein tehokkainta teini-iässä, sillä tuolloin mieli ja keho ovat vasta kehittymässä.

Pitkän ikäjatkumon myötä harjoitukset ovat erilaisia myös eri alalajien sisällä. Esimerkiksi alle 20-vuotiaana ihmismieli on kaikkein taipuisin opetuksen vastaanottamiselle, ja mitä vanhempana budolajin aloittaa, sitä enemmän mielen on sopeuduttava ajatukseen kankeammasta oppimisesta.

Budossa harjoitteleminen jakautuu kolmeen osaan, jotka ovat havainnointi, eli ottamalla mallia kokeneemman henkilön tekniikasta (midori geiko), omien tekniikoiden harjoittelu (kufu geiko) sekä pitkäjänteinen lukuisten samojen liikkeiden toistaminen (kazu geiko). Näiden harjoitusten kautta harjoittelija tavoittelee eheämpää minäkuvaa sekä fyysisiä taitoja.