Aikido – vastustajan liikkeeseen mukautumisen laji

Aikido kuuluu osaksi japanilaisten budolajien nykyaikaisia tulkintoja. Budoon kuuluu erilaisten henkisten ja fyysisten harjoitteiden lajeja, jotka kaikki ovat erinäisiä kokonaisuuksiaan erilaisin ominaisuuksin. Näistä lajeista aikido on niin sanottu harmonian budolaji, sillä se ensinnäkin sananmukaisesti voidaan kääntää “harmonian tieksi”. Tämä laji syntyi 1900-luvun alkupuolella, ja sen kehitti Morihei Ueshiba, joka budomestarin opin jälkeen alkoi kehitellä omaa tekniikkaansa, ja näin synnytti aivan uuden lajin – aikidon. Fyysisiltä harjoitteiltaan tämä “harmonian tie” koostuu vastustajan liikkeeseen ja voimaan mukautumisen tekniikoista.

Tämä aikidolle ominainen hyökkääjän voimaan ja liikkeeseen mukautuminen tarkoittaa vastustajan liikkeiden ja voimannäyttöjen käyttämistä omaksi hyväkseen johdattamalla liikettä ja sen voimaa. Lajin kehittäjä Morihei Ueshiba painotti tekniikoiden opettamisessaan myös erityisesti kyseisen lajin ja sen harjoittamisen henkisiä puolia, joista päällimmäisenä ja merkittävimpänä on pyrkiminen totaaliseen rauhan tunteeseen ja tilaan. Lajiin kuuluu olennaisesti myös se, että kaikissa olosuhteissa aina viimeiseen asti pyritään olemaan vahingoittamatta haastajaa. Lajin filosofia onkin nimenomaan rauhan ja tasapainon ylläpitämisessä.

Aikidon harjoittajat ovat laaja spektri erilaisia ihmisiä

Aikido lajina sopii kaikenikäisille, ja sen harjoittelijoihin kuuluukin esimerkiksi lapsia kuin aikuisia sekä miehiä ja naisia. Aikidon harjoittelun korkeimpana päämääränä on kehittyä harjoittelun parissa fyysisesti, mutta myös kasvaa ja oppia henkisistä asioista hyvän ilmapiirin johdattelemana. Morihei Ueshiba, lajin kehittäjä ja suunnannäyttäjä, korosti harjoittelussa erityisesti eräänlaisen vilpittömäksi kuvaillun tahdon merkitystä harjoittelussa. Tämä hyvä ilmapiiri näkyy myös tietysti siinä, että sen tavoitteena ei laisinkaan ole voittaa vastustaja, vaan ennemminkin nujertaa hänen halunsa edes hyökätä.

Aikidon harrastajat pukeutuvat aina matolla perinteiseen valkoiseen pukuun, jota kutsutaan nimellä ”keikogi”. Pukuun ommeltujen vahvistustensa ansiosta se kestää hyvin kaikki lajiin liittyvät tarttumiset ynnä muut lattialla pyörähtelyt. Kaikki lajissa jo edistyneet harjoittelijat käyttävät tämän valkoisen puvun lisäksi myös leveälahkeisia, mustia housuja, joita kutsutaan nimellä ”hakama”. Meillä Suomessa tällaisen hakamaksi kutsuttujen housujen käyttö aloitetaan vasta 3. kyun suorittamisen jälkeen. ”Kyu” on budolajeihin kuuluva oppilasarvon käsite. Tätä lajia harjoitellaan matolla, joka perinteisesti on riisioljista käsinkudottu.

Aikido – harjoitusten rakenteet

Aikidoa harjoittavat aloittavat treenaamisen aina ensin lajia kunnioittavin aloituskumarruksin. Yleensä tämä tapahtuu niin, että oppilaat istuvat rivissä harjoitusmaton reunalla, ja heidän opettajansa istuu heidän eteensä. Sitten opettaja aloittaa kumarruksen maton harjoitteluareenan keskustaa kohti. Harjoitteluareenaa kutsutaan nimellä ”dojo”, ja sen keskustaa nimitetään ”shomeniksi”. Kun kaikki ovat kumartaneet shomenia kohden ja palanneet aloitus asemiinsa, kumartavat harjoitukseen osaa ottavat oppilaat opettajalle ja opettaja sitten itse oppilaille. Samat kumarrukset toistetaan myös aina harjoitusten päätteeksi.

Alkukumarruksia seuraavat monet erilaiset tekniikkaharjoitukset. Aikidossa eri tekniikoita harjoitellaan aina pareittain, sillä lajille ominaista ovat juurikin vain parin kanssa mahdolliset voiman ja liikkeen johdatukset ja mukautuminen. Ensinkin harjoiteltavan tekniikan esittää itse opettaja, jonka jälkeen oppilaat taas kumartavat hänelle kunnioittavasti. Sitten oppilaat valitsevat itse itsellensä harjoitusparin, jolle taas kunnioittavasti kumarretaan. Tämän jälkeen opettajan esittämää tekniikkaa harjoitellaan, kunnes opettaja sitten antaa merkin, että tekniikka pian vaihdetaan. Yleensä tämä tapahtuu taputtamalla.

Aikidon monet eri tekniikat

Aikidon tekniikkoihin kuuluvat muun muassa erilaiset heitot, sidonnat sekä asetekniikat. Heittotekniikoita kutsutaan yleisnimityksellä ”nagewaza” ja sidontatekniikoita yleisnimityksellä ”katamewaza”. Nämä kaikki tekniikat voidaan suorittaa hyökkääjän, eli ”uken”, etupuolelle. Tätä kutsutaan nimellä ”omote”. Isku voi osua myös hyökkääjän takapuolelle, mitä kutsutaan nimellä ”ura”. Kaikki harjoittelu tapahtuu aina joko täysin seisaaltaan tai molempien kamppailijoitten ollen eräänlaisessa polviasennossa, joka on monelle perinteiselle japanilaiselle budolajille ominainen. Voi myös olla, että joskus näet jommankumman olevan seisaallaan ja toisen tässä polviasennossa.

Aikidoa voidaan harrastaa monella eri tasolla ja siinä on mahdollista edetä koko elämän ajan. Aikidon pidemmälle edistyneimmät harjoittelijat voivat tehdä myös esimerkiksi niin kutsuttua vapaata harjoittelua, jossa taistelu kohdistuu montaa hyökkääjää kohtaan yhtäaikaisesti. Aikidon harjoitteluareenalla voidaan nähdä käytettävän myös puista keppiasetta nimeltä ”jo”, puista miekkaa nimeltä ”bokken” tai kumista ”tantoa” eli harjoittelupuukkoa. Tantoa ei kuitenkaan tavallisesti käytetä koskaan ketään aseetonta harjoitusvastustajaa vastaan, vaan aina aseellinen vastustaja taistelee aseellista vastustajaa vastaan.

Lajissa etenevälle vyöjärjestelmä tulee tutuksi

Aikidoon kuuluu, niin kuin moneen muuhunkin budolajiin, oma vyökoejärjestelmänsä. Muista lajeista poiketen tässä lajissa käytetään vain kahta erilaista vyön väriä. Nämä ovat valkoinen ja musta. Kyseisiä vyöarvoja arvioidaan niin kutsutuissa graduointi tilaisuuksissa, jotka tapahtuvat normaalisti lajin moninaisten leirien yhteydessä. Harjoittaja joutuu siis aina erikseen todistamaan taitonsa sitä varten järjestetyssä koitoksessa, ja näin hän voi ansaita vyönsä. Osallistumiskertojen määrää ei ole rajoitettu, vaan ylempää vyön arvoa voi tavoitella niin monta kertaa kuin on tarpeen.

Aikidon harrastaminen Suomessa

Suomessa ensimmäiset aikidon harrastajat alkoivat kokoontua yhteen vuonna 1970. Tuolloin aikidoa Suomeen saapui esittelemään eräs aikido-mestari nimeltä Toshikazu Ichimura. Sitten kaikkein ensimmäinen alkeiskurssi perustettiin varta vasten aikidon harrastamista varten paikkaan nimeltä Meido-Kan. Siellä alkoivatkin Suomen maan ensimmäiset säännölliset harjoitusvuorot. Suomessa aikidon harrastajia on tällä hetkellä jo yli 3000, ja näistä kolmestatuhannesta jopa tuhat on naisia. Tämä on suurempi osa kuin missään muussa Suomessa harrastettavassa budolajissa. Itse aikido-seuroja löytyy jo 64 kappaletta kattavasti eri puolilta Suomea.